ECDL tukee i2010-strategiaa kasvun ja työllistymisen edistämiseksi
Wienissä lokakuussa 2008 pidetyssä ECDL-säätiön Annual Forumissa keskusteltiin eri ECDL-maiden edustajien kesken tulevaisuuden toimista Euroopan komission määrittämän i2010-strategian tukemiseksi alueellisesti eri ECDL-maissa ympäri maailman. Forumiin otti osaa edustajia 148 maasta. Tämän kansainvälisen tapahtuman aihealueissa keskityttiin tänä vuonna kolmeen tärkeään teemaan, jotka tukevat Euroopan komission i2010-strategian linjauksia: tietoyhteiskunnan rakentaminen, kasvun ja työllisyyden parantaminen sekä yksilön tietoteknisten taitojen vahvistaminen.
i2010 - eurooppalainen tietoyhteiskunta 2010
i2010 on komission kokonaisvaltainen strategia, joka koskee tietoyhteiskunnan ja audiovisuaalisen viestinnän alalla toteutettavaa politiikkaa EU:ssa. Sen tavoitteena on koordinoida
jäsenvaltioiden toimia digitaalisen konvergenssin helpottamiseksi ja tietoyhteiskuntaan liittyviin haasteisiin vastaamiseksi. Tämän kokonaisvaltaisen
lähestymistavan tavoitteena on erityisesti osaamisen ja innovoinnin edistäminen kasvun tukemiseksi sekä useampien ja entistä parempien työpaikkojen luominen. Se perustuu tarkistettuun Lissabonin strategiaan.
Komissio esittää, että EU:n tietoyhteiskunta- ja viestintäpolitiikassa olisi ennen vuotta 2010 saavutettava seuraavat kolme ensisijaista tavoitetta:
yhtenäisen eurooppalaisen tietoalueen luominen
innovoinnin ja investointien lisääminen tieto- ja viestintätekniikan (TVT) tutkimuksen alalla
osallisuutta edistävän eurooppalaisen tietoyhteiskunnan luominen, jossa julkisten palvelujen ja elämänlaadun parantaminen asetetaan etusijalle.
ECDL ja i2010
ECDL on tunnustettu toimijaksi, joka myötävaikuttaa i2010-strategian toteutumiseen
ECDL-maiden edustajiston tapaamisessa vahvistettiin ECDL-säätiön ja ECDL-maiden sitoutuneisuus i2010-strategian toteuttamiseen. Samalla tunnustettiin aloitteita ja projekteja hyvistä käytännöistä, joita ECDL-maissa on jo tehty tietoyhteiskunnan ja digilukutaidon vahvistamisen hyväksi. Jokainen maa toteuttaa omalla alueellaan kansainvälisestä standardointia noudattavaa käytäntöä ECDL-ohjelmien toteuttamiseksi.
Keskustelua oli alustamassa tieto- ja viestintätekniikan sekä opetusalan huippuasiantuntijoita, kuten Itävallan opetusministeri Dr. Christian Dorninger sekä Egyptin viesintäministeri Dr. Ekram Fathi. He painottivat erityisesti digitaalisen kompetenssin tärkeyttä sekä päättäjien kansainvälisen yhteistyön tärkeyttä, jotta yhteinen, maailmanlaajuinen tietoyhteiskunta toteutuu vuoteen 2010 mennessä strategian mukaisesti. Lisäksi puheenvuoroja käytettiin tietoteknisen koulutuksen tulevaisuudesta muuttuvassa maailmassa ja elinikäisen oppimisen tärkeyden merkityksestä yksilölle.
ECDL on mukana tukemassa strategiaa:
ECDL auttaa saavuttamaan i2010-strategian mukaisia TVT-alan kasvun ja työllistymisen päämääriä
ECDL valtuuttaa ja rohkaisee yksilöitä ja organisaatioita osallistumaan tietoyhteiskunnan toimiin
ECDL mukana toimissa TVT:n etujen tuomiseksi yhteiskunnan ja talouden toimintaan
ECDL-säätiön toiminnanjohtaja Damien O’ Sullivan summaa ECDL:n ja komission yhteistyöstä seuraavasti: “At the ECDL Foundation, we believe that providing digital literacy skills for all is a social, economic and political imperative as well as an important catalyst for growth, we are proud to announce our continued commitment to supporting the i2010 strategy for growth and jobs through our internationally-recognised certification programmes, which harness the benefits of ICT for social and economic life for all”.
Lisätietoja:
Hanna Voutilainen, palvelupäällikkö ECDL Finland, hanna.voutilainen (ät) ecdl.fi
Fiona Fanning, Policy and Communications Executive, ECDL Foundation, fiona.fanning (ät) ecdl.org